Levon tärkeys

Kun ihmiset rauhoittuvat joulun viettoon, on tärkeää muistaa myös sitä karvaista kaveria. Koirakin tarvitsee kunnon loman. Mikäli koira ei saa riittävästi lepoa esim. treenikauden päätteeksi, se ei pääse purkamaan kertynyttä stressiä. Myös treenikaudella koira tarvitsee vapaapäiviä tai koira kuormittuu liikaa. Liiallinen kuormitus aiheuttaa levottomuutta, keskittymisvaikeuksia, vatsaongelmia ja käytöshäiriöitä kuten remmissä rähinää. Levon aikana koira oppii ja palautuu. Mikäli tuntuu siltä, että treenit ei edisty ja suorituskyky huononee, mieti, treenaatteko liikaa? Treenipäivän jälkeen olisi hyvä pitää lepopäivä, jotta koira palautuu. Kehitys ja oppiminen tapahtuu levossa; oppimista seuraava yö auttaa siirtämään päivän aikana opittua pitkäkestoiseen muistiin. Tiesitkö, että aikuisen koiran unentarve on 12-18 tuntia vuorokaudessa?
Koira kohtaa stressiä joka päivä, ihan normi arjessa kotona ja lenkeillä, kuin myös treenitilanteessa. Stressiä lisäävien tekijöiden ei tarvitse välttämättä olla kovin dramaattisia kuten pelästyminen; pelkästään uuden oppiminen ja innostuminenkin stressaa koiraa. Stressiä siis kertyy koko ajan, ja pienet stressitilanteet johtavat suureen stressiin ja lopulta koiralla menee kuppi nurin.
Stressaavan tilanteen (treenit) jälkeen kestää monta päivää, ennen kuin stressitaso palaa ennalleen. Koira siis tarvitsee treenin jälkeen lepopäivän jotta se pystyy palautumaan ja omaksumaan oppimaansa. Erityisesti vilkkaille ja reaktiivisille koirille stressiä kertyy helposti, ja näiden koirien kanssa tulisi välttää ahdistavia ja stressaavia tilanteita niin paljon kuin mahdollista. Mikäli koira ei palaudu stressistä, sen reaktiot arjessa ovat ylimitoitettuja.
Moni koira on aina valmis treeniin ja onkin omistajan vastuulla huolehtia tärkeistä lepopäivistä. Koira ei osaa kieltäytyä, vaan se on aina valmis toimintaan koska se motivoituu palkkioista. Joissain roduissa väsynyt koira muuttuu ylienergiseksi eikä osaa enää rauhoittua. Mikäli levosta ei huolehdita, koiran elimistö rasittuu fyysisesti ja psyykkisesti, varsinkin kun treenataan läpi vuoden. Koululaisilla on lomaa, samoin työssä käyvillä ihmisillä. Ihmisurheilijoilla on myös lepokausi, mikä on tärkeä henkinen ja fyysinen nollaus kilpailukauden jälkeen. Se mahdollistaa palautumisen, uusien tavoitteiden asettamisen ja kehittymisen seuraavalle kaudelle; koira eikä ihminen voi olla parhaimmillaan joka päivä ympäri vuoden.
Jatkuva treenaaminen ilman taukoja aiheuttaa pitkäaikaista kuormitusta ja stressi kroonistuu, mikä aiheuttaa mm. levottomuutta, oppimisvaikeuksia, tavaroiden tuhoamista, ruokahaluttomuutta, iho-ongelmia, erilaista ääntelyä, vatsavaivoja ja immuunipuolustuksen heikkenemistä. Krooninen stressi heikentää koiran hyvinvointia, se voi johtaa vakaviin sairauksiin ja stressin tiedetään vaikuttavan alentavasti myös koiran elinikään.
Helppo keino vähentää koiran stressiä on huolehtia, että se saa riittävästi lepoa ja taukoa treeneistä. Koiran kanssa voi käydä rauhallisella lenkillä paikassa, missä se ei kohtaa stressaavia tilanteita. Älä ylirasita stressaantunutta koiraa liiallisella liikunnalla! Tarjoa koiralle pureskeltavaa ja puuhaleluja. Muista myös käyttää koirasi hierojalla, jotta kertyneet kuona-aineet saadaan liikkeelle. Rauhoita koti, tarjoa koiralle rauhallinen nukkumapaikka ja pidä rutiineista kiinni (säännölliset ruoka- ja lenkkiajat). Rauhallinen silitys rauhoittaa koiraa, ja omistajaa. Huolehdi, että koira juo riittävästi, erityisesti treenin ja lenkin jälkeen. Juominen on ensisijainen tapa auttaa kehoa poistamaan kuona-aineita, sillä se tukee munuaisten ja maksan toimintaa, ylläpitää nestetasapainoa ja aineenvaihduntaa, sekä auttaa kudosten toiminnassa. Koira tarvitsee päivittäin vettä n. 0,5–1 dl / kg. Muista myös ulkoiluttaa koira ennen treeniä ja erityisesti treenin jälkeen, rauhallinen kävely nopeuttaa palautumista, vähentää lihasvaurioita ja ehkäisee jäykkyyttä.
Mikäli tuntuu siltä, että koiran stressi on voimakasta (käytöshäiriöt, pelkotilat, toistuvat vatsavaivat jne.), ota yhteyttä ammattitaitoiseen eläintenkouluttajaan. Voit myös keskustella stressistä eläinlääkärisi kanssa ja selvittää, tarvitsisiko koira jonkinlaista lääkitystä.

